torstai 25. huhtikuuta 2013

Vappua odotellessa blogasin Turun linnaa uudistavan hankkeen blogiin. Sieltä voi muutenkin käydä vähän kurkkimassa, millainen uusi perusnäyttely linnaan avautuu kesäkuun lopussa. Sitä nyt hurjalla vauhdilla täällä tehdään. Itse en ole niinkään esineiden kanssa tekemisissä, vaan kirjoitan syventäviä näyttelytekstejä. Ne tulevat sitten näytöille, joita voi näyttelyssä selailla. Lisäksi olen tilannut rekvisiittaa ja tehnyt kaikenlaisia avustavia hommia. Muutaman viikon kuluttua on Turun pesti ohi ja palaan takaisin Tampereelle. Kesä kuluukin erään kotiseutumuseon avoinnapitohommissa.

Yllätystyö Turussa venytti vähän gradun ja valmistumisen aikataulua, mutta iso G lähti viimein matkaan pitkäperjantain iltana. Odottelen vielä arviota, toivottavasti se tässä piakkoin tulisi. En ole ihan täysin tyytyväinen, mutta milloinpa sitä kättensä jälkeen olisi. Siitä tuli niin hyvä, kuin tällä ajalla ja jaksamisella pystyi. Kerron kyllä täälläkin, kun työ arvostelun jälkeen päätyy internetzin ihmemaahan. 

Kai sitä jotain ruokajuttujakin tarttis jossain kohtaa tänne laittaa.