keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kyssäkaalikokeilu

Minulla on eräs lapsuusmuisto kyssäkaalista. Kotona sitä en ikinä nähnyt, mutta ensimmäisellä tai toisella luokalla opettajamme toi maisteltavaksi erilaisia kasviksia ja juureksia. Suurin osa oli minulle tuttuja, mutta ilmeisesti kyssäkaali on jäänyt mieleen juuri siksi, että se ei ollut entuudestaan tuttu. Hassulla nimelläkin saattoi olla vaikutusta asiaan. Maistelimme kasviksia raakoina, ja mieleeni on jäänyt myös raa'an kyssäkaalin hieman pistävä maku, samantyyppinen kuin lantussa. Muistan kuitenkin pitäneeni siitä.

Opettajaltamme oli aivan ihana ajatus tuoda erilaisia kasviksia näytille. Luokkatoverieni reaktioista en kuitenkaan muista mitään. Tuskin ne kuitenkaan olivat ihan samaa luokkaa kuin näillä amerikkalaislapsilla, jotka eivät tunnista edes tomaattia, vaikka moni on sen sentäs ketsuppipullon kyljessä nähnyt. Nykyään ei tuollaista maistatusta saa varmaan edes järjestää, kun on allergioita ja entä jos ei tykkää ja kuka vastaa jos tulee paha mieli tai ruokamyrkytys.

Edellisessä päivityksessäni uhosin keksiväni jotain käyttöä luomuruokapiiriltä ostamilleni kyssäkaaleille. Pää löi tyhjää eikä netistäkään ollut kamalasti apua. Päädyin siihen, mitä kaikille juureksille kannattaa tehdä: voin ja mausteiden kanssa uuniin ja haudutetaan kypsäksi.

Kuorin kyssäkaalit, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Kuori on todella röpyliäinen, ja sitä oli vaikea saada pois kaikista kuopista. Kun kuitenkin riittävän sähläämisen jälkeen sain kaalit kuorettomiksi, pilkoin ne pienemmiksi palasiksi ja laitoin kannelliseen lasivuokaan voin ja mausteiden (ainakin suolaa ja pippuria, laitoinko oreganoa?) kanssa. Sitten kansi päälle ja uuniin, 175 astetta ja palojen koosta riippuen ainakin tunti. Kaveriksi lihaa, sienimuhennosta ja salaattia.

Kyssäkaali kutistui uunissa aika paljon, ja muistutti lautasella lähinnä perunaa. Maku ei ollut oikein mitään: vähän perunainen, vähän kaalimainen, vähän lanttumainen. En usko kokeilevani uudestaan, kun samalla vaivalla ja itse asiassa vähän helpommallakin kuorimisen suhteen voi uuniin lohkoa lanttua tai vaikka porkkanaa, jotka molemmat maistuvat sentäs joltain. Mutta tulipahan testattua.

Tämä olikin viimeinen kokkaukseni Tampereella hetkeen, vietän seuraavat kuusi viikkoa Turussa. Toisin kuin yliopistomme Ei-turkulainen osakunta ETO, en yritä upottaa kaupunkia mereen, vaan suoritan museologian harjoittelua Vanhassa Turussa (ja vähän ehkä Uudessa taiteessakin). Vaikka mitään kovin kallista tai monimutkaista en ole blogissa vielä kokannut, luvassa on piakkoin ohjeita helppoon, halpaan ja hyvään opiskelijaruokaan. Tällä lepakkokanavalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti