Suklaamysliä, ei lisäaineita!

Olen aina tykännyt myslistä, jota olen vuosien varrella syönyt vaihtelevasti niin maidon, viilin kuin jogurtinkin kanssa. Viime vuosina ekohippeilyni vallatessa alaa olen alkanut suosia luomumysliä, ja viime aikoina olen syönyt eniten Sysmän luomuherkkujen Omena-Karpalomysliä. Valitettavasti 400 g pakkauskoko on aika pieni, ja vaikka Tamyn luomuruokapiirin kautta saa myös viiden kilon sankoa, on se ehkä vähän liian iso. Kemikaalicocktailin rohkaisemana tein sitten vihdoin mysliä itse, koska siinä voi säädellä pakkauskokoa (eli tehdä liikaa joka tapauksessa).


Heitin korkeareunaiselle pellille oman versioni Kemikaalicocktailin myslistä. Noora itsekin kuulemma vaihtelee myslin koostumusta sen mukaan, mitä tekee mieli ja mitä kaapeista löytyy. Tässä tämän pellillisen versio:

Pähkinäsuklaamysli

n. 1 l kaurahiutaleita
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
pari desiä pähkinöitä morttelin kautta (parapähkinöihin tehoaa veitsi parhaiten)
hunajaa
paljon rusinoita!
raakasuklaata

Sekoita kovat aineet (hiutaleet, siemenet, pähkinät) keskenään ja levitä uunipellille. Valuta hunajaa päälle ja iske 175-asteiseen uuniin. Sekoita usein, mysli palaa helposti! Ensimmäiset 5 min kannattaa tosin odottaa, että hunaja sulaa ja sitä on helpompi sekoittaa muun myslin joukkoon (Noora tekee tämän lämmittämällä oliiviöljyä ja hunajaa ja kippaamalla seoksen kovien aineiden sekaan, voit kokeilla). Paahda noin vartti, ulkomuodosta huomaa kyllä.

Kun kovat aineet ovat paahtuneet, heitä mukaan rusinat ja raakasuklaa. Suklaa sulaa kivasti kuumaan mysliin. Yritä olla napsimatta kaikkea pannulta, ette usko, kuinka hyviä lämpimät parapähkinät ovat! Parapähkinöistä on viime vuosina tullut mun suosikkejani, maku on mieto ja muistuttaa lähinnä puhdasta energiaa. Jotkut pähkinät, esim. saksanpähkinä, saattavat kutittaa suutani, mutta parapähkinä ei sitä tee.

Kaikki oman myslini ainekset ovat luomua, käytä sinäkin mahdollisuuksien mukaan, niin saat täysin lisäaineettoman myslin.

Lapsena napsin makeanhimooni myslipussista rusinoita, mutta nyt niitä saa laittaa mukaan ihan niin paljon kuin tahtoo! Heti kun tämä satsi on käytetty, pitää kokeilla jotain hedelmäistä versiota. Taateleita? Omenoita? Ananasta? Papaijaa!

Loppusijoituspurkiksi toin kotoa vanhan lasipurkin, josta en hennonnut liuottaa etikettiä pois.

Tätä saa hetkisen syödä! Ja aamulla, kun mutustin tätä aamupalaksi luomujogurtin kanssa, osui silmääni päivän Aamulehdestä juttu (jota en löydä netistä) lisäaineettoman ruoan kalleudesta. Toimittaja oli testannut, että lisäaineellinen ruokakassi on puolet halvempi kuin lisäaineeton, eikä kaikille tuotteille löytynyt edes lisäaineetonta vaihtoehtoa. On kuitenkin hyvä, että tästä aiheesta puhutaan, jotta kuluttajat voivat vaatia parempaa ruokaa. Eniten jutussa ärsytti takuuvarma Aamulehtiuutisointi:

"Lisäaineettomien valmistuotteiden löytäminen on työlästä, jossei tiedä, mitä etsii. Monissa tuotteissa E-aine on kirjoitettu auki siten, että tuoteselosteesta ei löydy yhtään E-koodimerkintää, vaika siinä olisi mainittu esimerkiksi emulgointiaine, happamuudensäätöaine ja arominvahvenne - lisäaineita kaikki.

Lisäaineettomampaa ruokavaliota suunnittelevan täytyisi opiskella Eviran sivuilta löytyvä E-koodiavainluettelo tai ottaa se mukaan kauppaan, jotta auki kirjoitetut lisäaineet olisi helpompi tunnistaa.

Kannattaa varata kauppareissuun aikaa, sillä lisäaineettoman vaihtoehdon löytäminen ei tapahdu hetkessä."

Ei se hei oikeasti niin vaikeaa ole. Jos kaipaa lisäaineetonta einestä, voi etsintä olla vaikeaa, mutta esimerkiksi Saarioisten maksalaatikossa, jota hehkutin aikaisemmin ja joka jutustakin löytyy, ei ole lisäaineita. Käsittelemätön ruoka on useammin lisäaineetonta kuin käsitelty, vaikka vihanneksiin ja hedelmiinkin kaikenlaista lisäillään. Jos haluat olla varma, osta luomua.

Eikä sitä koodiavainluetteloa tarvitse opetella ulkona. Tuoteselosteessa pitää ilmoittaa syy, miksi lisäainetta on käytetty (ryhmänimi), ja lisäaineen nimi joko koodilla tai nimellä. E-koodi on helppo tunnistaa lisäaineeksi, joista osa on vaarallisempia kuin toiset. Jos E-koodi on kirjoitettu auki, makustele sanaa. Tulisiko sinun mieleesi laittaa sitä ruokaan? Löytyykö kaapistasi soijalesitiiniä, kaliumsorbaattia, muunneltua tärkkelystä, natriumnitriittiä, hiivauutetta? (Itse asiassa mun kaapistani löytyy happamuudensäätö- ja hapettumisenestoaine E 330:aa, tuttavallisemmin sitruunahappoa, jota käytin viime syksynä siiderintekoon.)

Jos tarkemmin haluaa perehtyä siihen, mikä lisäaine on mikin, voi Eviran sivuilta ladata E-koodiavaimen. Tosin elintarvikevirasto haluaa muistuttaa, että "lisäaineita lisätään elintarvikkeisiin tarkoituksella ja niillä on jokin haluttu teknologinen vaikutus. Lisäaineiden avulla pyritään esimerkiksi estämään bakteereiden ja muiden tauteja aiheuttavien mikrobien kasvu, parannetaan elintarvikkeen koostumusta, makua, ulkonäköä tai ravitsemuksellista laatua. Lisäksi lisäaineet ovat hyvin tutkittuja ja niiden turvallisuus on arvioitu monin erilaisin puolueettomin tutkimuksin ennen kuin ne hyväksytään markkinoille ja käytettäväksi elintarvikkeiden valmistukseen." Jos haluat poikkeavan näkemyksen, ei tarvitse paljoa googlailla. Voit myös katsoa YLE Areenasta hienon dokumentin Terveys lautasella, esillä vielä viikon ajan!